2/12/2015

Ystävänpäivän ruusuinen creme brulee


 Ystävänpäivä - tuo kaikista juhlapäivistä suloisin ja ällöttävin. Jos sydämet ja vaaleanpunainen väri eivät ole se sinun juttusi, olen hyvin pahoillani, sillä myös tämänkertainen postaus sisältää vähän vaaleanpunaista, tosin ruusun merkeissä. Vaikken itsekään ole kaiken maailman suloisuuksien ylin ystävä, on mielestäni ystävänpäivän idea mitä hienoin. Tietenkin ystävänpäivä on mielestäni joka päivä, mutta aina kerran vuodessa on kiva tehdä jotain erityistä ystävien tai sen rakkaimman eteen. Meidän perheessä ystävänpäivänherkuista nautittiin jo vähän etukäteen viime viikonloppuna tämän creme bruleen merkeissä.

 
Turkissa ollessani ihastuin ruusuveteen, ja päätin maustaa vanukkaan sillä. Ruusun maku on ihanan vieno ja sivistynyt, joten liiallista eksoottisuutta on turha pelätä. Jos haluat saada bruleeseen vain pienen ruusun vivahteen, laita vettä vain 1 tl,  enemmän makua halajavat voivat puolestaan laittaa 2 tl. Ruusuvettä löydät isommista marketeista, ja esimerkiksi Punnitse ja Säästä- liikkeistä. Ruusuvettä voit käyttää leivonnan lisäksi myös kauneudenhoitoon, itse esimerkiksi käytän PS:stä ostamaani ruusuvettä myös kasvovetenä.

 

Ruusuinen creme brulee


3 dl kermaa
2 dl maitoa
1 dl sokeria
6 keltuaista
vaniljatangon siemenet tai 1 tl vaniljasokeria
1-2 tl ruusuvettä

Kuorrutukseen  1 dl sokeria

Kuumenna kerma, maito ja sokeri kattilassa. Jos käytät vaniljatankoa kaavi siitä siemenet, ja lisää seokseen. Anna maidon kiehahtaa, ja nosta kattila pois levyltä. Vatkaa keltuaisten rakenne hyvin rikki erillisessä kulhossa. Kaada kuuma neste hitaasti keltuaisten joukkoon koko ajan voimakkaasti vatkaten. Mausta ruusuvedellä. Jaa seos uunin kestäviin annosvuokiin ja paista uunin alatasolla 150 asteessa n. 40-50 minuuttia tai kunnes vanukkaat ovat hyytyneet. Anna jäähtyä kunnolla, ja nosta vanukkaat sen jälkeen jääkaappiin kylmenemään.

Ennen tarjoamista ripottele pinnalle ohut kerros sokeria, ja polta sokeri varovasti tohottimella.

(Voit kokeilla tehdä tämän myös uunin grillivastusten alla, mutta silloin tulos ei ole yhtä onnistunut. Kuumenna uunin grillivastukset mahdollisimman kuumiksi, ja laita vanukkaat lähelle grillivastuksia. Jätä uunin luukku auki. Kun sokeri on sulanut, ota vanukkaat uunista ja tarjoa heti.)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!