8/29/2015

Mehevä mustikkapiirakka


Kesä alkaa mielestäni virallisesti kääntymään syksyyn viimeistään siinä vaiheessa, kum mustikkakausi alkaa. Vaikka itse en ole mustikkametsälle vielä tänä vuonna kerinnyt, ovat onneksi isäni ja appiukkoni saalistaneet tuota metsän mustaa kultaa niin paljon, että siitä on riittänyt meillekin asti. Mieleni teki perinteistä mustikkapiirakkaa, mutta halusin silti kokeilla jotain hieman erilaista, mutta silti tuttua ja turvallista. Yleensä leivon mustikkapiirakkani aina kermaviilitäytteellä, mutta tällä kertaa piirakan juttuna onkin päälle tuleva kaura-murupaistos. Piirakka onnistui niin hyvin, että tein tätä jo parin päivän päästä uuden satsin, joten suosittelen vahvasti kokeilemaan. Jos haluat tehdä piirakkaa pellillisen, tuplaa ainesosat.


Mustikkapiirakka sopii hyvin pakastukseen, ja säilyy myös hyvänä jääkaapissa useita päiviä. Piirakan voit syödä sellaisenaan, tai tarjota vielä hieman lämpimänä vaniljajäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.



Mustikkapiirakka


2 munaa
2 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
1 dl kermaa
1 1/2 dl maitoa
100 g sulatettua voita

Murupäällinen

4-5 dl mustikoita

50 g sulatettua voita
2 1/2 dl kaurahuutaleita
1 dl fariinisokeria


Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat ja kosteat aineet erillisissä kulhoissa, ja sekoita vuorotellen taikinaan. Voitele n. 20 x 30 cm kokoinen uunivuoka ja levitä taikina vuokaan. Levitä päälle mustikat. Yhdistä päällysteen aineet keskenään ja ripottele lopuksi piirakan päälle.

Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.



1 kommentti:

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!