6/26/2014

Ameriikan herkut: pullapartyt nyhtöpullalla

Olen kerran jos toisenkin ostanut kaupan halvimpia raakapakastepullia ja saanut vieraat uskomaan ne aidoiksi kotonaleivotuksi nisuiksi (anteeksi, ystävät rakkaat).  Kaksi euroa kassatädille, kananmunaa ja raesokeria pintaan, uuniin 10 minuutiksi ja tuoreet pullat kahvipöytään! Ei hassumpi diili, sanon minä (joka sentään rakastaa leipomista). 

Olen vuosien saatossa myös tuunannut kyseisiä pullia esimerkiksi voisilmällä tai kermavaahdolla ja hillolla. Tällä kertaa menin vielä hiukan pidemmälle ja tein pullista jotain vieläkin paljon herkullisempaa. Aikaa tietenkin tähän menee enemmän kuin se 10 minuuttia (muttei kauan kuitenkaan). Mutta sen minä vaan sanon, että jos ei niitä aiempiakaan tuunauksia tunnistanut valmispulliksi niin tätä ei nyt ainakaan! (meinasin äskeiseen lisätä "virolaisiksi", mutta Google kertoi Pirkka- ja Xtra-vehnäpullien olevan suomalaisia, yksi plussa siis lisää.)

Nyhtöpullan esikuvana toimii amerikkalainen monkey bread ("apinaleipä" :D), joka yleensä tehdään jonkinlaisesta hiivataikinasta. Monkey breadia tarjotaan perinteisesti aamiaisella, mutta suomalaiseen makuun tämä taitaa mennä paremminkin kahvipöydän herkkuihin. Nyhtöpullaa syödään nimensä mukaisesti pullakakusta tahmean kinuskisia paloja repimällä, mikä mielestäni lisää nautintoa entisestään. Toki palasia voi veitselläkin leikata, se vain ei ole yhtä hauskaa!

 

Nyhtöpulla

8 raakapakastepullaa, esim. Pirkka, Xtra
1,5dl maitoa
1 kananmuna
3dl sokeria, josta haluttaessa puolet tummaa sokeria
4 tl kanelia
n. 1,5dl kinuskikastiketta
reilu kourallinen hasselpähkinöitä karkeaksi rouhittuna

Leikkaa sulaneet pakastepullat neljään osaan. Sekoita maito ja kananmuna yhteen. Sekoita toiseen laakeaan astiaan sokerit ja kaneli. Rouhi hasselpähkinät karkeaksi, voit jättää muutamia kokonaisia koristeeksi.Voitele kakkuvuoka hyvin. Kasta pulla munamaidossa ja pyörittele sen jälkeen sokerissa. Asettele pullat tiivissti kakkuvuokaan ja lisää kerrosten väliin kinuskikastiketta ja pähkinärouhetta. Jätä osa kinuskista ja pähkinöistä koristeluun. Paista 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Jäähdytä hetki ennen kumoamista ettei pullakakku hajoa (ota neuvosta vaari, puhun kokemuksesta ;D).



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!