1/25/2015

Keksin sisään leivotut domino-keksit



Amerikkalaiseen leivontatyyliin kuuluu ehdottoman olennaisena osana överiys. Keksien sisälle leivotuista Oreo-kekseistä kuulin ensimmäisen kerran Amerikassa asuneelta ystävältäni. Idea kuulosti NIIN hullulle, NIIN amerikkalaiselle ja NIIN överiltä, että pakkohan sitä oli heti alkaa kokeilemaan. Joku voisi sanoa, että eihän siinä ole mitään järkeä ostaa keksejä, jotta voi itse leipoa keksejä, mutta jo useamman kerran reseptiä kokeiltuani voin todeta, että kyllä se kannattaa. Eli tässä resepti kaikille överiyden ystäville.

P.S. Kokeilunhaluiset voivat kokeilla tehdä näitä myös esimerkiksi mintun makuisilla dominoilla tai Ballerinan Mud Cake kekseillä - kyllä muuten lähtee!




Keksin sisään leivotut Domino-keksit


200 g voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 muna
5 dl vehnäjauhoja
1 tl soodaa
2 dl suklaahippuja

n. 18 täytekeksiä (esim. domino, dops)


Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokerit vaahdoksi. Sekoita joukkoon kananmuna. Yhdistä jauhot ja sooda, ja sekoita taikinaan. Lisää lopuksi suklaahiput, sekoita tasaiseksi ja nosta taikina jääkaappiin viilentymään noin tunniksi.

Tee taikinasta kaksi noin teelusikallisen kokoista palloa. Litistä pallot, aseta keksi niiden väliin ja pyörittele palloksi. Paista 175 asteessa 12-15 minuuttia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!