1/30/2014

Appelsiinipiirakka - no onkos tullut kesä nyt talven keskelle?


Jos kesän voi jotenkin tuoda lautaselle, niin tämän piirakan avulla se onnistuu! Vaikka olenkin talven lapsi ja syntynyt 40 asteen pakkasilla, myönnän että välillä minäkin kaipaan kesää ja sitä aurinkoa. Piirakan täytteeksi keitellään ihana appelsiinicurd, jota voisi hyvin käyttää sellaisenaan esimerkiksi paahtoleivän päällä tai hillon sijasta täytekakussa. Voit myös tehdä täytteen esimerkiksi 1,5 kertaisena ja käyttää loput muulla tavalla.

Seuraava resepti on toisinto ruotsin uusimman leipuritähden, Roy Faresin kirjasta "Sweet!". Fares taitaa tosiaankin olla tällä hetkellä Ruotsin leipuritaivaan kirkkain tähti, ainakin ruotsalaisten ja tanskalaisten leivontablogien perusteella. Instagramia selaillessani kahvit meinasivat mennä väärään kurkkuun, kun näin kuvan Faresista ja alla tekstin "who says pastries make you fat". Jostain kumman syystä tuo väittämä ei kuitenkaan ainakaan omalla kohdallani pidä paikkaansa, tai ehkä ne siellä Ruotsin maalla käsittävät sanan "pastries" jotenkin toisin kuin me täällä. Joka tapauksessa Faresilla on selvästi muitakin avuja kuin ulkonäkö, sillä tämäkin resepti oli todella hyvä! Kevään aikana tullaan todennäköisesti näkemään myös muita kyseisen herran reseptejä. 

Appelsiinipiirakka

Piirakkapohja (21cm vuoka):

90g huoneenlämpöistä voita
50g sokeria
130g vehnäjauhoja
20g kananmunankeltuaisia (1 kpl)
puolikkaan appelsiinin raastettu kuori

Lämmitä uuni 180 asteiseksi. Sekoita kaikki aineet tasaiseksi taikinaksi. Älä kuitenkaan vaivaa liikaa ettei pohjasta tule sitkeä. Kauli noin 3mm paksuiseksi ja nosta vuokaan. Pistele haarukalla pohjaan muutamia reikiä. Paista uunissa noin 13-15 minuuttia tai kunnes pohja on kauniin vaaleanruskea. Anna jäähtyä vuoassa.

Appelsiinicurd:

1 liivatelehti
180g keltuaisia (10kpl)
180g sokeria
1 appelsiinin kuoriraaste
200g vastapuristettua appelsiinimehua (noin 3 appelsiinia)
50g sitruunamehua (noin 1 sitruuna)
150g huoneenlämpöistä voita (mielellään suolatonta, mutta itse kyllä käytin tavallista ja hyvää oli)

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Vispaa munankeltuisten rakenne rikki kulhossa. Keitä kattilassa sokeri, appelsiininkuoriraaste, appelsiini- ja sitruunamehu kunnes sokeri on liuennut. Sekoita joukkoon munankeltuaiset. Jatka miedolla lämmöllä keittämistä kunnes seos sakenee. Ota kattila pois levyltä ja lisää liivatelehti ja voi hyvin sekoittaen. Levitä appelsiinicurd piirakkapohjalle ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia. Lopuksi voit koristella piirakan esimerkiksi kermavaahtopursotuksilla.























- Henna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!