7/10/2014

Vaniljainen mansikkajuustokakku


Vanhempani ilahduttivat vierailuillaan eilen, ja sen kunniaksi päätin kerrankin leipoa jotain. Jostain kumman syystä suurin leivontainnostus iskee juuri silloin, kun kukaan ei ole tulossa kylään, ja tuotosten tuhoaminen tuottaa omat haasteensa. Tai siis kyllä kaikki tietenkin aina katoaa, mutta joskus sitä miettii, että voisihan ne kadota edes osakseen jonkun muunkin vatsalaukkuun, hehh.. Nyt päätin siis kerrankin olla kunnon tytär ja leipoa oikeaan aikaan! Ensimmäisenä mieleeni tuli ajatus mansikkaisesta juustokakusta. Mansikka-aika alkaa olla parhaimmillaan, ja kukapa ei pitäisi perinteikkäästä juustokakusta! En halunnut pilata tuoreiden mansikoiden makua soseuttamalla tai keittämällä hilloksi, joten päädyin ehkä hieman poikkeuksellisesti laittamaan mansikat kakkuun palasina. Ja oli muuten erinomainen ratkaisu! Kokeilin myös ensimmäistä kertaa laittaa kondensoitua maitoa juustokakkuun, ja sekin sopi kuin nenä päähän! Koska kondensoitu maito on hyvin sokerista, ei kakkuun tarvinnut laittaa mitään muuta makeuttajaa. Kondensoidun maidon ansiosta juustokakun maku on ihanan vaniljainen ja kepeä. Rehellisesti sanottuna yksi parhaista juustokakuista mitä olen syönyt, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan.

Tein muuten keksihyllyllä mahtavan löydön! Rainbowilta oli tullut dominokeksejä muistuttavia erittäin tummia Do-re-mi- keksejä. Maku vastaa mielestäni kaikkien hehkuttamia amerikkalaisia Oreo-keksejä, hinta on vaan huomattavasti huokeampi. Jos näitä kyseisiä keksejä ei ole lähikaupasta saatavilla, voit tietenkin korvata keksit perinteisillä dominoilla.



 

Vaniljainen juustokakku

 

Pohja:

1 1/2 pkt tummia domino-keksejä
50 g voita

Murskaa keksit hienoksi muruksi. Sulata voi ja yhdistä keksien kanssa. Painele seos n. 24 cm halkaisijan irtopohjavuokaan, ja laita jääkaappiin kovettumaan hetkeksi.

Täyte:

n. 500 g mansikoita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk kondensoitua maitoa
3 dl vispikermaa
5 liivatelehtä
1/2 dl vettä (+ vähän sitruunamehua jos löytyy)

koristeluun muutama pala valkosuklaata

Valitse mansikoista parhaat valioyksilöt koristelua varten (8 kpl). Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Pilko loput mansikat pieniksi paloiksi. Vispaa vispikerma vaahdoksi. Sekoita toisessa kulhossa kondensoitu maito ja tuorejuusto hyvin sekaisin, ja yhdistä kermavaahdon kanssa. Kuumenna vesitilkka kiehuvaksi, lisää sitruunamehu ja liivatteet. Sekoita liivateseos hyvin täytteen joukkoon sähkövatkaimella. Lisää lopuksi pilkotut mansikat. Kaada täyte kakkupohjan päälle, ja anna hyytä kylmässä nelisen tuntia.

Koristele mansikat sulalla valkosuklaalla haluamallasi tavalla.

-------
*Vinkki! Vältyt liivatepaakuilta, kun kaadat liivateseoksen ohuena nauhana sähkövatkaimen vispilöiden kohdalle.

- Suvi






2 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogi sulla on...ja paljon hyvän näköisiä reseptejä :)

    VastaaPoista

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!