9/19/2014

Omenagalette


Galette-piiraat ovat selkeästi olleet tämän syksyn trendijuttu kaikissa leivonta- ja ruokablogeissa. Alussa kaikki ohjeet vaikuttivat minusta kuivalta, enkä muutenkaan heti meinannut löytää kyseisen ranskalaiseen piirakan hohtoa. Niinkuin asioilla on tapana mennä, niin tarpeeksi monen kuvan ja hehkutuksen jälkeen päätin antaa piiraalle mahdollisuuden. Yleensä leivon aina syksyn ensimmäisistä omenoista amerikkalaisen omenapiiraan (joka on muuten myös älyttömän hyvää!).

Nyt päätin kuitenkin ottaa haasteen vastaan ja tehdä omenagaleten. Valmistusprosessi oli yllättävän viihdyttävä, koska piiras kootaan yksinkertaisesti kaulitsemalla taikina ympyrähtävään muotoon, sitten täytteen päälle, ja lopuksi reunat taitellaan päälle. Lopputulos oli itseasiassa herkullinen, ja helposti käsin syötävissä. Plussaa myös siitä, että piiraasta ei tule hirveän iso, koska siinä ei ole muita täytteitä kuin omena ja mausteet - sopii siis erinomaisesti myös kahden hengen talouksiin.



Omenagalette


125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl täysjyvävehnäjauhoja
1/2 dl tomusokeria
n. 1/2 dl kylmää vettä

Päälle 3-4 omenaa viipaloituna
2 rkl tummaa sokeria ( esim. fariini, kookosruokosokeri)
kanelia

Sekoita kuivat aineet keskenään ja nypi taikinan joukkoon kuutioitu voi. Kun voi on hävinnyt taikinaan, lisää kylmää vettä vähitellen, ja vaivaa taikinaa niin, että siitä muodostuu kiinteä pallo (vältä ylivaivaamista!) Nosta taikina jääkaappiin oleentumaan noin puoleksi tunniksi.

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Levitä hieman jauhoja pöydälle ja kaulitse taikina n. 1/2 sentin paksuiseksi pyöreähkön muotoiseksi levyksi. Levitä piiraan keskelle omenaviipaleet ympyrän muotoon, mutta jätä n. 3-4cm kokoinen viipale reunoista tyhjäksi. Ripottele omenoiden päälle sokeri ja reilusti kanelia. Kääntele reunapalat huolimattomasti omenaviipaleiden päälle, niin että piiras saa reunat. Paista uunin keskitasolla n. 30 minuuttia tai kunnes piiras vaikuttaa kypsältä.

- Suvi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!