12/03/2014

21. yötä jouluun: Mausteiset vaahterasiirappidonitsit

 


Ensimmäisenä donitseista puhuttaessa ainakin allekirjoittaneelle tulee mieleen amerikkalaiset sarjat ja poliisit. Henkilökohtainen suhteeni donitseihin on alkanut varmaan niillä main kun Arnold`s on saapunut Suomeen. Aina kun menimme käymään serkkujeni luona Kuopiossa, odotin yhtä hetkeä ylitse muiden - retkeä kaupunkiin. Joka kerta shoppailun lomassa mukaan tarttui iso kasa erivärisiä Arnoldsin donitseja. Päiväkahvihetken lähestyessä odotin aina jännityksellä minkä värisen munkin sattuisin sillä kertaa saamaan.


Tänään esittelyssä on mausteisten vaahterasiirappidonitsien ohje. Olen viime aikoina ollut erityisen innostunut vaahterasiirapista, joten halusin testata sitä myös donitseissa. Se tuo myös mukavaa vaihtelua muuten niin jouluiseen makumaailmaan. Leivontapäissäni tein näitä kaksi kertaa, koska en ollut ensimmäiseen satsiin täysin tyytyväinen. Toinen annos olikin jo sitten suhteellisen onnistunut ainakin sillä perusteella, että palautteena oli muun muassa lausahdus "nää on parempia kuin Arnoldsissa". Nämä donitsit on tehty donitsivuoilla, joten uppopaistamiseen ei tarvtse ryhtyä. Vuokia löytyy muun muassa Iloleipurilta. Etsin omia vuokiani (tosin en erityisen aktiivisesti) varmaan lähemmäs vuoden. Vuokia kannattaa muuten ostaa sitten kerralla kaksi niin saa tehtyä isomman satsin yhdellä paistolla, koska kaksi vuokaa mahtuu hyvin kerralla uuniin.

 

Vaahterasiirappi donitsit (n.15 kpl)


3 1/2 dl jauhoja
1 tl soodaa
2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1/4 muskottipähkinää
2 munaa
1 1/2 dl fariinisokeria
1 1/2 dl rasvaista maustamatonta jogurttia
75 g voita sulatettuna
1/2 dl vaahterasiirappia

Yhdistä kuivat aineet keskenään. Sekoita jogurtti, munat, voi ja vaahterasiirappi toisessa kulhossa ja yhdistä kuivien aineiden kanssa. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Öljyä donitsivuoat kevyesti. Kaada taikina pursotuspussiin ja pursota taikina koloihin. Pursota taikinaa vain noin puoliväliin vuoasta, etteivät donitsit kohoa liikaa, ja menetä muotoaan! Paista 200 asteessa n. 12 minuuttia.

Vaahterasiirappikuorrute


50 g voita
1 dl vaahterasiirappia
2 1/2 dl tomusokeria

Kuumenna voita ja siirappia paistinpannulla, kunnes voi sulaa. Siirrä pois liedeltä, ja sekoita joukkoon tomusokeri. Dippaa donitseja varovasti kuorrutteeseen, ja ripottele halutessasi päälle strösseleitä.


2 kommenttia:

  1. Oi, miten herkullisen kuuloinen resepti! Nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) pakko myöntää, että tuo vaahterasiirappi kyllä toimii aivan ihanasti reseptissä!

      Poista

Menikö homma pipariksi? Kävikö hyvä munkki? Vai ottaako pannuun?
Kerro se meille!